Lihakauppa Roslund
www.roslund.fiLihakauppa Roslund on yli 80 vuotta sitten perustettu perheyritys ja tänä päivänä yrityksen palveluksessa toimii jo neljäs sukupolvi. Lihatukussamme Sörnäisissä palvelemme ravintola-asiakkaitamme ympäri Suomen. Olemme erikoistuneet esimerkiksi raaka-makkaroiden, burgerpihvien sekä kypsien sous vide -tuotteiden valmistukseen. Lihakaupan lisäksi toiminta on laajentunut myös ravintola-alan puolelle. Vuonna 2012 avattiin Teurastamon alueelle uuden aallon lihakauppa, Teurastamon Portti, josta saa tutun lihakaupan valikoiman lisäksi herkullista kotiruokalounasta sekä Josper-hiiligrillistä valmistettuja lihaisia herkkuja. www.roslund.fi
Read moreLihakauppa Roslund on yli 80 vuotta sitten perustettu perheyritys ja tänä päivänä yrityksen palveluksessa toimii jo neljäs sukupolvi. Lihatukussamme Sörnäisissä palvelemme ravintola-asiakkaitamme ympäri Suomen. Olemme erikoistuneet esimerkiksi raaka-makkaroiden, burgerpihvien sekä kypsien sous vide -tuotteiden valmistukseen. Lihakaupan lisäksi toiminta on laajentunut myös ravintola-alan puolelle. Vuonna 2012 avattiin Teurastamon alueelle uuden aallon lihakauppa, Teurastamon Portti, josta saa tutun lihakaupan valikoiman lisäksi herkullista kotiruokalounasta sekä Josper-hiiligrillistä valmistettuja lihaisia herkkuja. www.roslund.fi
Read moreCountry
City (Headquarters)
Helsinki
Industry
Employees
11-50
Founded
1935
Social
Employees statistics
View all employeesPotential Decision Makers
Owner
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Chief Executive Officer
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Sales Director
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Office Manager
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****
Technologies
(20)